Meistä

FunShine Cheerleaders eli FSC on porvoolainen vuonna 2011 perustettu kilpacheerleadingin erikoisseura, joka tarjoaa laadukasta ja monipuolista urheilua niin harraste- kuin kilpatasoillakin. Pyrimme tarjoamaan jokaiselle jäsenelle mahdollisuuden urheilla omalla tasollaan ja kehittyä henkilökohtaisesti omalla tahdillaan turvallisesti. Seurana pyrimme kehittymään ja kasvattamaan toimintaamme jatkuvasti. 

Seurassamme on lähes 30 taitavaa ja koulutettua valmentajaa. Koulutamme valmentajiamme mm. Suomen Cheerleading Liiton ja ESLU:n ja seuran omissa koulutuksissa. 

Meidän seuraa vie eteenpäin aito halu kehittää cheerleadingiä. Meille on tärkeää yhteneväinen tekniikka, puhtaat ja siistit suoritukset sekä ennenkaikkea positiivinen yhdessä tekeminen. Haluamme liikuttaa lapsia ja nuoria ja saada aikaiseksi mahdollisimman paljon positiivisia kokemuksia liikunnan osalta. 


***

FSC:n hallitus hoitaa yhdistyksen asioita lain, sääntöjen ja yhdistyksen päätösten mukaan. Hallitus huolehtii yhdistyksen taloudenhoidosta, palkanmaksuista, valmentajien kouluttamisesta sekä muista käytännön asioista. 

Säännöissämme on määritelty, että yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen jäsenet ja puheenjohtajan. Hallituksen toimikausi määräytyy sääntöjen mukaan. Hallitus kokoontuu ja pitää yhteyttä tarpeen mukaan. Hallituksen toimintaa johtaa puheenjohtaja tai tarpeen mukaan tälle varattu varapuheenjohtaja. Hallitus järjestäytyy toimintakauden alussa ja valitsee keskuudestaan ja ulkopuolelta tarvittavat toimihenkilöt,

Yhdistyksen nimen saa kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, kaksi yhdessä. Hallitus toimii vapaaehtoisperiaatteella ja hallitustyöstä ei makseta palkkiota. Hallituslaisille on myös myönnetty vastuuvapaus. 

HALLITUS 2021-2022


Taru Kallio-Nyholm                       Puheenjohtaja

Anna Tengström-Gustafson         Varapuheenjohtaja

Juulia Hietala                               Vuorovastaava

Ronja Ekroth                                Sihteeri, Some-vastaava

Elina Aaltonen                              Seuran valmennuspäällikkö

Niklas Törnroos                            Huippu-urheiluvastaava

Minttu Kousa

 

Y-tunnus 2387333-0

Yhteydenotot: funshine.hallitus@gmail.com