KOKEILEMAAN CHEERLEADINGIÄ: UUSI VAUHDIKAS HARRASTUS LAPSELLE?

17.3.2022








Porvoossa on mahdollista harrastaa cheerleadingia joko harrastejoukkueessa taikka kilpalinjalla. Ilmoita lapsesi mukaan vauhdikkaan lajin pariin!

Mitä cheerleading on?
Cheerleading on monipuolinen urheiluharrastus, jonka yhtenä tärkeimpänä suolana on yhdessä tekeminen. Lajia voi harrastaa oman mieltymyksensä mukaan joko harrastejoukkueessa taikka kilpajoukkueessa. Cheerleading on ennenkaikkea joukkuelaji, jossa yhdessä tekeminen ja onnistuminen ovat kaiken keskiössä.

Kenelle cheerleading sopii?
Cheerleading sopii kaikille ja ei tarvitse aiempaa lajikokemusta. Laji sopii mainiosti myös pojille. Cheerleadingissä kavereista on harvoin pulaa, sillä joukkuehenki on kaiken keskiössä ja joukkueet tekevät yhdessä paljon ja lajiin kuuluu vahvasti toisten kannustaminen.
 

Miten voin harrastaa cheerleadingiä Porvoossa?
Meillä FCS:ssä on kolme harrastetason joukkuetta, jotka treenaavat aina sunnuntaisin ja viisi kilpalinjan joukkuetta - aina SM-tasolle saakka. Mitä korkeammalle leveleissä noustaan, sen mukaan vaatimustaso kasvaa. Kuitenkin siten, että joukkuelaiset kokevat onnistumisia ja tavoitteet ovat suhteutettu sopimaan juuri omalle ikätasolle. Mukaan lajiin pääsee vaikka heti, ilmoittautumalla täältä: https://www.funshinecheer.com/aloita-cheerleading/

Mitä cheerleading antaa?
Laji kehittää lapsen ja nuoren taitoja, kuten vartalon hallintaa, motoriikkaa sekä kestävyyttä. Samalla kilpaileminen antaa ja opettaa henkisellä puolella paljon: yhdessä tekeminen ja tavoittelu, arvot ja tarpeet, paineensietokyky, sopeutumiskyky, joustavuus, sinnikkyys nousevat keskiöön.

Millaista on harrastaa cheeriä Porvoossa?

Porvoossa FunShine Cheerleaders seurassa urheilee lähes 200 urheilijaa ja seurassa on kova taitotaso. Voit harrastaa cheeriä harrastejoukkueessa ja kerätä sieltä taitoja kilpajoukkuetta varten tai pysyä ihan harrastelinjalla. Harrastelinjalla treenaillaan yleensä kerran viikossa sunnuntaisin, kun taas kilpalinjalla treenimäärä kasvaa ja aletaan jo urheilla tavoitteellisesti. Monet urheilijat tulevat harrastamaan ensiksi harrastejoukkueeseen ja sieltä cheerkärpänen yleensä pääsee puraisemaan ja suurin osa jatkaakin kilpalinjalle. Jokaisella löytyy aina sopiva joukkue!

Miten mukaan?
Meillä pääset heti mukaan harjoittelemaan cheerleadingiä. Ilmoittautumisen voit tehdä vaikka heti alla olevan linkin kautta. Jos haluat kysellä lisää joukkueista, aikatauluista taikka maksuista, ole rohkeasti yhteydessä meiliosoitteeseen funshine.ilmoittautumiset@gmail.com.  Joukkueemme harjoittelee Porvoon Tarmolassa (Teollisuustie 4).  Ilmoittaudu täältä mukaan: https://www.funshinecheer.com/aloita-cheerleading/